Matkustaminen

Matkustaminen

Blogi

Matkustaminen saattaa tuntua kaukaiselta muistolta nykypäivänä. Ympäri maailmaa suurin osa meistä on lukittautunut koteihinsa. Samalla tiedemiehet ja naiset, terveysalantyöntekijät ja moni etulinjan työntekijä on pitänyt yhteiskuntiamme pyörimässä ja taanneet, että edessä olisi valoisampi tulevaisuus.

Matkailuteollisuus on epäilemättä yksi pandemiasta kaikkein eniten kärsineistä aloista. Sosiaalisten etäisyyksien ja rokotusten avulla kuitenkin pääsemme pikkuhiljaa takaisin normaaliin elämään. Joten matkustaminen varmasti on taas mahdollista, vaikka monesti tuntuukin, että siihen meneekin vielä pieni ikuisuus. Kuitenkin nyt on jo hyvä aika alkaa katsomaan kohti tulevaisuutta ja kesän rientoja!

Kun on loma päätös tehty, voit hakea vakuudettomia lainoja heti Fingurun kautta, millä pääsee lomasta nauttimaan täysillä. Pikalainoilla voi helposti auttaa kattamaan juoksevia kuluja, kuten reissuja, jotka helpottavat elämästä nauttimista. Jos olet täysi-ikäinen jolla on säännöllisiä tuloja ja asut suomessa, vakuudettomien lainojen hakeminen on helppoa kuin mikä!

Sosiaalinen eristäytyminen voi rajoittaa lomapäätöksiä, mutta älä anna rahan olla esteenä. Voit etsiä helposti esimerkiksi sopivan kulutusluoton tarpeisiisi ja viettää unelmiesi loman. Jos tarvitset vielä inspiraatiota lomasuunnitelmien tekoon, niin me olemme listanneet tähän joitain ajatuksiamme:

  1. Mökkiloma. Nauti kotimaan lomasta. Paikallismatkaamisen suosio on kovassa kasvussa ja näin voit nähdä suomea uudesta näkökulmasta. Kaupungista lähteminen omalle mökille on monelle perinne, mutta vaikka sinulla olisikin mökki, voisi olla hauskaa vaihtelua lähteä katsomaan miltä muiden mökit näyttävät!

    Mökin vuokraaminen onkin hyvä tapa saada täysin erilainen lomakokemus kotosuomessa. Näin pääset luontoon latautumaan, näkemään uusia maisemia ja tutustumaan uusiin kulmiin ja kyläkauppoihin!

  1. Asuntovaunu. Tiesitkö, että voit vuokrata asuntovaunun ja matkustaa lomasi aikana vaikka joka päivä! Näin voit mennä katsomaan vaikka Norjan kauniita vuonoja, tai ajella pieniä metsäteitä ja aamulla herätä uuden järven rannalta!

    Karavaani on hyvä tapa nähdä uusia paikkoja ja nauttia luonnosta. Niiden sisältä voi löytyä paljonkin mukavuuksia. Jos mielesi ei tee telttailemaan, tai tuntuu siltä, että lasten kanssa olisi helpompaa jos olisi edes jotain mukavuuksia, on asuntovaunun vuokraaminen erinomainen vaihtoehto!

    Asuntoautolla tai vaunulla onkin helppo pitää sosiaaliset etäisyydet, ja ken tietää, ehkä sinusta kuoriutuu kivenkova karavaanari!

  1. Aurinkolomat. Hotellit ulkomailla alkavat myös avata oviansa kävijöille. Ehkä tämä on se vuosi jolloin ostat sen kauan unelmoidun matkan Turkin rannikolle, missä voi nauttia hyvästä ruuasta, turkoosista merestä ja varmasti lämpimistä keleistä! Hyvä puoli pakettimatkan hankkijoille on se, että lentolippujen ja majoituksen hintaa ei täydy erikseen alkaa laskeskelemaan. Näin loman budjetointi onkin helpompaa!
  1. Kulttuurimatkat. Jos haluat yhdistää aurinkolomaan myös kulttuuri, et ole yksin toiveidesi kanssa. Onneksi nykyään onkin helpompaa löytää niin lämmintä keliä ja mielenkiintoista kulttuuritarjontaa. Näin osa perheestä voi lähteä vaikka päiväretkelle ja osa rannalle riippuen kaikkien omista haluista. Hyviä paikkoja, missä on halpaa ja helppo nähdä niin kulttuuria kuin aurinkoakin on esimerkiksi Turkin etelä-rannikko tai Kreikan saaret!

Nämä ovat joitain pandemian ystävällisiä matkustusehdotuksia sinulle. Kun olet löytänyt itsellesi sopivan loman ja jos tarvitset lainaa sen toteuttamiseen niin vertaile lainasi Fingurulla ja voit säästää pitkän pennin!

Lomalainan hakeminen on helppoa. Kun lainahakemuksesi hyväksytään voit saada lainaa tilillesi jopa muutamassa minuutissa. Pikavippi on nopea laina vaihtoehto lomailuun. Se on lyhytaikainen laina, jonka suuruus vaihtelee 50 ja 1000 euron välillä. Jos taas olet kiinnostunut enemmän isosta luksus-lomasta, voi kulutusuoto olla parempi vaihtoehto sinulle. Kulutusluoton suurus vaihtelee yleensä 1 000 ja 10 000 euron välillä.

Nauti lomastasi ja pysy terveenä!

Leave a Comment